Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

28. syyskuuta 2013

Vk 28: 4kpl Taskuja

Näissä takeissa yhdistyy kyllä useempikin haaste.(Takkihaaste vk 26, Haasta itse itsesi, vk 30)  Näitä olen tehnyt keväästä saakka ja vihdoin ne ovat kokonaan valmiita. (Tai pikemminkin olen vältellyt tekemistä, koska oli kauheat paineet saada ne onnistumaan täydellisesti. ;) )


Takeissa päällinen on velouria ja vuori viskoosijerseytä. Ensimmäistä kertaa ompelin myös kaaritaskut päälletikkauksella. Vetoketjut aiheuttivat päänvaivaa joustavassa kankaassa, mutta siitä selvittiin tukikankaan avulla. 





Malli on Ottobre Funny Fox ja kaavassa on mielestäni liian iso huppu. Näissäkin jäävät koristekäyttöön, lisäksi vetoketjut ostettu kaavan ohjeen mukaan ja olis saanu kyl olla 5cm pidempiä, ei jäis niin isoa aukkoa tohon kaulalle.

14. heinäkuuta 2013

Vk 28: Taskuhaaste

Tämän viikon haasteena oli jokin tasku. Mulla on tehtävä-listalla nyt useampikin taskullinen vaate, sillä isompi apulainen on taskuista aivan onneissaan, kun niihin saa laittaa aarteita kyytiin.
Kuitenkin haasteeseen tuli nyt tehtyä pikkuveliapulaiselle lelutaskullinen haalaribody, sillä pikkumiehellä oli vielä kesävaatteesta pulaa, eikä lomakiireiden vuoksi ole tällä viikolla ehtinyt muuta ommella.




Hetken käytön jälkeen mukana killuva taskukaveri oli jo aivan litsmärkä. Mieleinen siis.

Kankaaksi mintunvärinen Siiri&Myyry Majapuulta. Pilkullinen tasku tilkkupussista ja taskusta kurkistelee kuminauhan päässä keltainen Siiri(?).
Kaula-aukon raitaresori myöskin Majapuulta.

7. heinäkuuta 2013

Vk 27: Huppari on hyvä kesätakki

Takkihaasteeseen tein itselleni hupparin, sillä sellaiselle on ollut tarvetta.
Majapuun oranssit Kamomillahepat huhuilivat pitkään ja lopulta kutsuin ne luokse.
Onneksi, sillä kuosi on omaksi huppariksi oikein mieleinen. Vähän meinasi kangas loppua kesken, joten huppu piti tehdä kolmesta palasta.

Kappas, vetoketjun viereen oli jäänyt irtonainen langanpätkä...


Kaava omaa vanhaa hupparia mukaillen ja muokkaillen.

1. heinäkuuta 2013

Vk 26: Neulosboleroita


Kaksi neulosboleroa vastaa yhtä kunnon takkia, eikö niin? Lisää tarinaa "takeista" omassa blogissa.

24. kesäkuuta 2013

Vk 25: Farkuista hameeksi

Juhannushiminöiden takia en ollut ompelukoneiden ääressä keskiviikkoaamupäivän jälkeen juuri lainkaan, joten myöhästyin tipan heti ekan haasteen toteuttamisessa, mutta ei kai se nyt ole ihan niin justiinsa.

Nämä olivat ihan kivat farkut, mutta...

...takapuolessa oli iso reikä. Jostain syystä farkkuni tuppaavat aina nopeasti kulumaan juuri tuosta kohtaa, hmm...


Nyt saivat uuden elämän hameena. Olen aiemmin tehnyt samantapaisia kierrätyshameita kuin miinykin, mutta halusin tällä kertaa kokeilla jotain toisenlaista lähestymistapaa. Paloittelin lahkeita tasamittaisiksi pätkiksi, leikkasin auki sisähaarasauman puolelta ja ompelin syntyneistä tilkuista renkaita, joilla jatkoin helmaa. Vain pari kämmenen kokoista palaa farkkuja jäi hyödyntämättä!

23. kesäkuuta 2013

Vk 25: Farkkuhaaste

Ensimmäinen viikkohaaste oli hyötykäyttää vanhat farkut johonkin uuteen.

Kaapista löytyi mustat ehjät farkut, jotka malliltaan olivat jo niin "vanhanaikaiset", ettei niitä ole tullut aikoihin käytettyä. Eipä siis muuta kun sakset rouskumaan.

Yläosa jäi sellaisenaan käyttöön, haarasta saumat leikkasin auki ja lahkeet katki polven paikkeilta. Lahjepaloista kiilat eteen ja taakse sekä eteen laatikon kätköistä suikale pitsiä.

Uusi farkkuhame oli valmis!




Silitystä vaille...

Pitsillä höystetty farkkuhame on kiva kaveri Raksu-koirille